Koska rippikoulu käydään?
Rippikouluun osallistutaan sinä vuonna, jona täyttää 15 vuotta. Vuoden 2025 rippikouluihin kutsutaan kaikki 2010 syntyneet seurakunnan jäsenet. Jos on mennyt vuotta aiemmin kouluun, voi rippikoulunkin käydä 14-vuotiaana. Tällöin asiasta pitää sopia rippikoulupapin kanssa. Rippikoulun käymisen voi myös siirtää vuotta myöhemmäksi.
Rippikoulu on mahdollista käydä myös aikuisena aikuisrippikoulussa, jolloin rippikoulun suoritustapa sovitaan papin kanssa.
Millaisia rippikouluja järjestetään?
Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa on erilaisia rippikouluja:
- leirit Loimalahdessa tai muussa leirikeskuksessa
- vaellusripari, seikkailuripari, talviripari, laniripari, kässäripari
- leiritön kaupunkirippikoulu eli cityripari talvella tai kesällä
- pienryhmäripari nuorille, jotka kokevat sosiaaliset tilanteet erityisen kuormittavina
- erityisripari kehitysvammaisille nuorille
Mitä rippikoulu sisältää?
Rippikouluun kuuluu erilaisia tapaamisia oman ryhmän kanssa, jumalanpalveluskäyntejä ja osallistumista nuorten toimintaan sekä kahdeksan päivän intensiivijakso leirillä. Cityripareilla yövytään omassa kodissa.
Syksyllä 2024 julkaistut riparimateriaalit
Ripariopas 2025Linkki avautuu uudessa välilehdessä (pdf)
Kirje vanhemmille 2025Linkki avautuu uudessa välilehdessä (pdf)
Rippikoululaisten kastepäivä
Oletko rippikoulussa, mutta sinua ei ole kastettu? Järjestämme helatorstaina rippikoululaisille oman kastepäivän. Lue lisää täältä!
Teams-info vanhemmille vuoden 2025 rippikouluista
Järjestämme ripari-infon vanhemmille Teamsissa 10.8.2024 klo 19. Infossa käydään läpi mitä rippikoulu on ja miten rippikouluun ilmoittaudutaan.
Katso tilaisuuden tallenne täältä:Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Erityisrippikoulu
Ripari 21.-7.-25.7.2025, konfirmaatio 26.7.2025, tutustumispäivä 3.5.2025
Hämeenlinnassa järjestetään kehitysvammaisille nuorille suunnattu erityisrippikoulu, johon kutsutaan nuoria koko Hämeenlinnan alueelta, Hattulasta, Riihimäeltä, Janakkalasta, Lopelta ja Hausjärveltä.
Erityisripari on päiväleirimuotoinen eli yöksi tullaan joka päivä kotiin. Leiri toteutetaan nuorten ehdoilla.
Lisätiedot
Rippikouluun liittyviin kyselyihin vastaamme viikosta 32 alkaen.
Voit lähettää meille sähköpostia tai soittaa Mallalle tai Juliannalle (katso ajat)
Ota yhteyttä
Vastaa puhelimitse kyselyihin viikolla 32 ja viikosta 34 eteenpäin. Lomalla viikon 33.
Vastaa puhelimitse kyselyihin viikosta 33 alkaen
Usein kysyttyä ripareista
Rippikoulu oman seurakunnan ulkopuolella?
Ilmoittaudu silti oman seurakunnan rippikouluun. Kokoamme muualle menevistä riparilaisista oman ryhmän, joka tutustuu seurakunnan toimintaan samoin kuin muutkin. Aloitusjakson jälkeen saat todistuksen jakson suorittamisesta. Toimita todistus rippikouluasi pitävälle papille.
Miksi en näe missä rippileirit järjestetään?
Kaikki rippikoululeirit järjestetään Hämeenlinnassa tai maksimissaan tunnin ajomatkan päässä Hämeenlinnasta. Vain Loimalahden leirikeskukseen leiriläiset saapuvat omin kyydein, muihin leirikeskuksiin järjestetään bussikuljetus seurakunnan puolesta. Ilman leiripaikan valintaa pystymme takaamaan paremmin sinulle toiveidesi mukaisen ripariajan ja toivomasi kaverit mukaan riparille.
Voiko rippileiriltä olla pois päivän?
Joskus elämässä tulee hetkiä, kuten läheisen hautajaiset tai SM-tason kilpailut, joihin olisi päästävä kesken rippileirin. Rippileiriltä poistuminen ei ole suositeltavaa, mutta luonnollisesti ripari joustaa elämän tärkeiden hetkien edessä. Ripariajankohtaa valitessa kannattaakin jo tarkkaan miettiä miten se sopii senhetkiseen elämään ja harrastuksiin. Riparin voi käydä myös seuraavana vuonna.
Miksi konfirmaatioita ei järjestetä Vanajan kirkossa?
Kaikki Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan konfirmaatiot järjestetään lähtökohtaisesti Hämeenlinnan kirkossa, sillä Vanajan kirkko on liian pieni rippikouluryhmille ja heidän omaisilleen. Poikkeuksena Kalvolassa mahdollisesti järjestettävien riparien konfirmaatio voidaan pitää Kalvolan kirkossa.