Uutislistaukseen

Rukoushetket rauhan puolesta

18.3.2022 12.23

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta järjestää joka maanantai klo 18 rukoushetken Hämeenlinnan kirkossa Ukrainan ja maailman rauhan puolesta.

Kaikki ovat tervetulleita rukoushetkiin rukoilemaan tai muuten vaan pysähtymään ja hengähtämään. Rukoushetkiä järjestetään 23.5 asti.

Rukoushetkien tarve on kasvanut kaupunkilaisten parissa.
–Monen mieli on levoton ja surullinen tilanteen vuoksi, ja monen sydämellä ovat sodasta kärsivät lähimmäiset. Rukouksessa on mahdollista purkaa kaikkea sanatontakin taakkaa ja huolta Suuremman kannettavaksi. Uskon, että Kaikkivaltias Jumala kykenee myös muuttamaan olosuhteita ja tilanteita tässä maailmassa. Siksi rukous on tärkeää, kertoo pappi Mika Juppala.

 –Rukous voi olla hiljaista ja sanatontakin, jos kirkollinen rukouselämä tuntuu vieraalta. Rukoushetkien rauhankellot, kynttilät ja musiikki voivat kantaa myös jotain sellaista, mitä on vaikea pukea sanoiksi. Rauhankelloja on soitettu ainakin lokakuusta 2016 lähtien, kun Kallion kirkossa soitettiin saattokelloja päivittäin Syyrian sodan uhrien muistolle. Tapa levisi silloin muihinkin kirkkoihin Suomessa ja lopulta jopa neljälle mantereelle. En tiedä, onko tapaa käytetty jo aiemminkin historiassa, mutta minusta se on symbolisesti kaunis ja puhutteleva, hän kertoo.

Juppalan mielessä on myös Suomen historia.

– Suomessa itsenäisyyspäivänä 6.12.1939, kun talvisota oli juuri syttynyt, presidentti Kyösti Kallio rukoili Suomen puolesta itsenäisyyspäivän puheessaan. Myöhemmin hänen vaimonsa Kaisa Kallio kehotti suomalaisia rukoukseen Suomen puolesta. Ajattelen, että tässä on hyvä esikuva nykypäiväänkin, rukoilla rauhan puolesta.

–Ainakin tällä papilla omakin mieli on surullinen ja levoton, kun lukee uutisia Ukrainan sodasta. Tuo huoli vie papinkin ajatukset rukoukseen, ja tilanteen vuoksi huokauksia ylöspäin tulee lähetettyä usein. Onneksi Jumalan puoleen voi kääntyä vapaasti ja milloin vain. Myös yhteinen rukous tuntuu entistäkin merkityksellisemmältä, Juppala kertoo.

Tärkein elementti rukoushetkessä on rukous rauhan puolesta. Rukoilla voi paitsi Ukrainan puolesta myös oman maamme turvallisuuden puolesta.