Uutislistaukseen

Kalvolan seurakunta liitetään Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaan

Kirkkohallitus päätti täysistunnossaan 25.5.2022 lakkauttaa Kalvolan seurakunnan ja liittää sen Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaan. Seurakuntaliitos tulee voimaan 1.1.2023 alkaen. Laajenevan seurakunnan nimi on Hämeenlinna-Vanajan seurakunta.

Kalvolan kirkko

Seurakuntaliitoksen taustalla on Kalvolan seurakunnan oma aloite. Kalvolan seurakuntaneuvosto teki syksyllä 2021 aloitteen Kalvolan seurakunnan liittämisestä Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaan. Liitoksen tavoitteena on säilyttää seurakunnallinen toiminta mahdollisimman monipuolisena Kalvolan seurakunnan alueella.

Kalvolan seurakunnan nykyinen taloudellinen tilanne on vaikea, vaikka seurakunta on osa vakavaraista seurakuntayhtymää. Seurakunnalla ei olisi ollut ole varaa pitää nykyistä henkilöstöä, jos se olisi jatkanut itsenäisenä seurakuntana ja seurakunnan toimintaa olisi jouduttu vähentämään.

– Liitoksen myötä seurakuntatoiminta pystytään turvaamaan Kalvolassa, kun liitymme osaksi suurempaa seurakuntaa, kertoo Kalvolan seurakunnan kirkkoherra Kalle Roine.

Kalvolan seurakunta on jo valmiiksi yhteistaloudessa muiden Hämeenlinnan alueen seurakuntien kanssa, sillä se kuuluu osaksi Hämeenlinnan seurakuntayhtymää. Seurakuntarajat ovat muuttuneet ennenkin Hämeenlinnan seurakuntayhtymän sisällä ja seurakuntia on yhdistetty.

– Ensi vuonna meillä on paremmat resurssit tehdä työtämme Kalvolassa, joten myös laatu paranee, kuvailee Roine.

Kalvolan seurakunnan kirkkoherranvirka lakkautetaan 31.12.2022 ja Roine siirtyy Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaan kappalaisen virkaan. Myös muut Kalvolan seurakunnan vakituiset työntekijät siirtyvät Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaan.

– Otamme uudet seurakuntalaiset ja työntekijät ilolla vastaan. Seurakunta on avoin paikka kaikille ja myös sen viestin haluamme välittää Kalvolaan, sanoo Hämeenlinna-Vanajan kirkkoherra Kimmo Reinikainen.

Seurakuntaliitos vaikuttaa myös syksyn 2022 seurakuntavaaleihin, joissa noudatetaan jo uutta seurakuntajakoa. Vaalien toimittamisesta vastaa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan vaalilautakunta.

Lisätiedot:

Kalvolan seurakunta, kirkkoherra Kalle Roine, p. 040 804 9480

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, kirkkoherra Kimmo Reinikainen, p.040 804 9330

2022-05-24 07:40:00.0