Uutislistaukseen

Peace United -jalkapallotapahtumassa pelataan rauhan puolesta.

Kaurialan urheilukenttä täyttyy lauantaina 11.6. klo 14.30 pelaajista, jotka pelaavat suvaitsevaisuuden ja rauhan puolesta.

Kopio Kotikirkko_2021 (17).png

Pelaajina on mm. Hämeenlinnan kaupunginvaltuutettuja, HJS:n toimijoita ja maahanmuuttajia. Hämeenlinna-Vanajan seurakunta järjestää ottelun yhdessä HJSn kanssa jo kolmatta kertaa.
 

Jalkapallo integraation välineenä

Vuonna 2015 Suomeen tuli paljon maahanmuuttajia. Oli aika miettiä, miten rakentaa siltoja eri kulttuurien ja eri kieltä puhuvien välille. Syntyi ajatus jalkapallo-ottelusta, joka on maailmassa kuin yhteinen kieli. Riippumatta missä maassa ollaan, on lajissa samat säännöt ja Fair Play- teema.

 – Tiedämme, että yhteinen kokemus luo siltaa ja mikäpä olisi parempi kieli kuin yhteinen jalkapallo. Jalkapallossa ei tarvitse puhua samaa kieltä. Eleet ja viittaukset riittävät kertomaan mihin pallo syötetään ja mihin toivoo toisen pelaajan sijoittuvan, kertoo kirkkoherra Kimmo Reinikainen.

– Kun kommunikaation perusta on kerran luotu, on helpompi jatkaa vuoropuhelua myös muissa yhteyksissä.

Kansanedustaja Mirka Soinikoski on toista kertaa pelaamassa Peace United- ottelussa.

– Muistan, kun me aikuiset olimme suunnittelemassa turvapaikanhakijoiden hätämajoitukseen liittyviä käytännön asioita ja Iittalan vastaanottokeskusta käynnistettiin. Kesken kaiken paikalliset lapset tulivat pallojen kanssa ja pyysivät vasta maahan saapuneita lapsia mukaansa pelaamaan. Kuormittavassa tilanteessa lapset ja nuoret saivat muuta ajateltavaa, hymyjäkin alkoi löytyä.

– Yhteistä kieltä ei tarvittu ja jos jotakin puhuttavaa tulikin, niin nuoret kaivoivat nopeasti Google- kääntäjän taskusta avukseen. Muistan sen aina, Soinikoski kertoo.

Mikä Peace United?

Peace United on Kirkon Ulkomaanavun projekti, jossa jalkapallon kielellä pyritään edesauttamaan eri väestöryhmien tutustumista ja vuoropuhelua. Otteluita järjestetään useita eri puolilla Suomea vuosittain.

Ympäri maailmaa nuoria elää vaikeissa olosuhteissa. Heistä moni löytää pelastuksen jalkapallosta – kentältä, jolla heidän tekonsa merkitsevät. Jalkapallo ehkäisee turvattomuutta ja turhautumista sekä helpottaa sopeutumista.

Jalkapallon tuottamat onnistumisen ja ilon tunteet vahvistavat ajatusta siitä, että elämä kannattelee eteenpäin. Että kaikilla on mahdollisuuksia. Pelaamisella ennaltaehkäistään syrjäytymistä ja turhautumista ja lopetetaan vastakkainasettelu. Peace Unitedin pelaajat ymmärtävät, että mm. nuorten syrjäytyminen ja radikalisoituminen eivät johdu uskonnosta tai ihonväristä, vaan vaihtoehtojen puutteesta.

Peace United -ottelun tavoitteena on lisätä joukkueen tuomaa turvaa sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luoda uusia kontakteja. Pelaaminen helpottaa sopeutumista vallitseviin olosuhteisiin ja lisää eritaustaisten ihmisten yhteisymmärrystä. Liikunta toimii näin rauhankasvatuksen välineenä.

Peace United syntyi vuonna 2015 osana Kirkon Ulkomaanavun Tekoja-kampanjaa, joka keskittyy nuorten väkivaltaiseen radikalisoitumiseen.

Lauantaina joukkueessa mukana ovat muun muassa. Mirka Soinikoski, Sari Rautio, Johannes Koskinen ja Iisakki Kiemunki. Ottelu pelataan ennen HJS:n kotiottelua. Pelin kesto on 2X25min.

 *Lähde: Kirkon Ulkomaanapu

2022-06-09 17:01:00.0