Uutislistaukseen

Ehdota vuoden 2022 vapaaehtoistoimintaa

Ehdota vuoden 2022 vapaaehtoistoimintaa Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan seudulta.

vuodenVapaaehtois2022 (1).jpg

Hämeenlinnan seudun vapaaehtoistoiminnan verkosto, jossa myös Hämeenlinna-Vanajan seurakunta on aktiivisesti mukana, on vuodesta 2015 lähtien palkinnut vuoden vapaaehtoistoiminnan Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan seudulla. On siis aika ehdottaa uutta palkinnon saajaa vuodelle 2022.

Mikä paikallinen vapaaehtoistoiminta mielestäsi ansaitsee tunnustuksen vuonna 2022?

Voit esim. paljastaa oman tai ystäväsi vapaaehtoistehtävän, kehua hienosta toiminnasta vuonna 2022 tai vuosia kestäneestä pitkäjänteisestä omistautumisesta tärkeän asian puolesta.

Ei ole väliä oletko itse vapaaehtoinen, osallistuja tai vaikka toiminnan järjestäjä, kaikki saavat ehdottaa. 

Täytä linkissä olevaan lomakkeeseen oma ehdotuksesi ja perustelusi. Ehdotusaika on auki sunnuntaihin 11.12. saakka.

Tuomarit päättävät tunnustuksen saajan ehdotusten perusteella, joten ehdotus kannattaa perustella monipuolisesti!

Voittaja palkitaan pe 13.1.2023 HAMK:n Järjestöpäivässä Visamäen kampuksella.

Vuoden 2022 Hämeenlinnan seudun vapaaehtoistoiminnan palkinnon saajan valitsee tuomaristo, joka koostuu paikallisista toimijoista, vaikuttajista ja yksityishenkilöistä.

Ehdota tästä: https://forms.gle/KMYLoHKSwt8f1tZv8Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Thu Dec 01 11:36:00 EET 2022