Pienituloisille Piristystä-avustus starttaa
Diakoniatyö suuntaa tämän vuoden avustushakemuksen vähävaraisille aikuisille (20–64 v), koska heitä ei useinkaan huomioida eikä heitä varten kerätä avustusvaroja. Heidän elämäntilanteensa saattavat kuitenkin olla vaikeita, esim. työttömyys, avioero, puolison kuolema, vähävaraisuus, sairaudet, opiskelupaikan puute. Kevään aikana asiakkaiden avuntarve ei ole lisääntynyt. Tosin sähkölaskut ovat vieläkin erittäin suuria. Odotamme, mitä asumistuen, toimeentulotuen ja muiden tukimuotojen pienentymiset vaikuttavat ihmisten elämään. Toisaalta diakoniatyön asiakkaaksi tullaan usein viiveellä eli sitten kun muut tukimuodot on haettu tai selvitetty.
Lahjoituksen 18 000 euroa on antanut Hauhon Säästöpankkisäätiö. Osa avustuksesta käytetään tähän ja osa virkistystoimintaan aikuisille.
25.5.2024 15.10