Uutislistaukseen

Uudesta seurakuntatalosta järjestetään arkkitehtikilpailu

Rauhankadun vanha seurakuntatalo ulkoapäin.

Rauhankadulle suunnitellaan uutta seurakuntataloa, jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2027.

Rauhankadulle rakennettavan uuden seurakuntatalon suunnittelu etenee. Hämeenlinnan seurakuntayhtymä järjestää kutsukilpailuna toteutettavan suunnittelukilpailun uuden seurakuntatalon arkkitehtisuunnittelusta. Arkkitehtikilpailun voittaja valitaan loppukeväästä. Asiasta päätti Yhteinen kirkkoneuvosto kokouksessaan 23.1.2025.  

Uuden seurakuntatalon kaava on hyväksytty. Arkkitehtikilpailun avulla haetaan parasta näkemystä ja osaamista seurakuntatalon suunnitteluun. Talon suunnittelussa edetään pääpiirustusten kautta rakennuslupatasoisiin kuviin syksyllä. Seurakuntatalon on määrä valmistua vuonna 2027. 

- On merkittävä asia, miltä seurakuntatalo näyttää kaupunkikuvassa, sillä rakennus tulee olemaan Rauhankadulla seuraavat vuosikymmenet, kertoo kiinteistöjohtaja Arto Turkulainen Hämeenlinnan seurakuntayhtymästä.  

Yhteinen kirkkoneuvosto nimesi arkkitehtikilpailulle palkintoraadin. Raadin tehtävänä on käsitellä saapuneet tarjoukset ja valita ehdokkaat, jotka pääsevät jatkoon, eli kilpailemaan voittavasta ehdotuksesta. Raatiin kuuluvat luottamushenkilöt Antti Hieta, Riitta Hietanen ja Juha Isosuo, Hämeenlinnan seurakuntayhtymästä talousjohtaja Rami Jokinen ja kiinteistöjohtaja Arto Turkulainen, Hämeenlinna-Vanajan seurakunnasta kirkkoherra Kimmo Reinikainen ja viestintäpäällikkö Reetta Laaksonen, asiantuntijajäseninä konsulttitoimistosta Lari Tuominen ja Hämeenlinnan kaupungilta elinvoimajohtaja Niklas Lähteenmäki. Lisäksi raatia täydennetään vielä Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan nimeämällä edustajalla.  

Arkkitehtikilpailun järjestämisessä seurakuntayhtymää avustaa kokenut konsulttiyhtiö GSP Group Oy. Hankintailmoitus julkaistaan nopealla aikataululla Hilmassa ja tämän jälkeen palkintoraati valitsee jatkoon pääsevät ehdotukset. Lopullisen päätöksen arkkitehdistä tekee Yhteinen kirkkovaltuusto loppukeväästä. 

- Kaikki hämeenlinnalaiset saavat antaa palautetta ja vaikuttaa arkkitehdin valintaan. Laitamme suunnitelmat kaikkien nähtäville ja käsittelemme palautteet palkintoraadissa, lupaa Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kirkkoherra Kimmo Reinikainen. 

Uuteen seurakuntataloon yhdistetään suurin osa kantakaupungin toiminnoista.  Seurakuntatalosta on tarkoitus tulla kaikkien hämeenlinnalaisten kohtaamispaikka, jonka ovet ovat avoinna kaikille. 

- Suunnittelemme seurakuntataloa siitä lähtökohdasta, että sen pitää vastata nykytarpeisiin, mutta myös muuntautua tulevaan. Jotta seurakuntatalo voi olla aidosti seurakuntalaisten käytössä, sen täytyy olla avoin, monimuotoinen ja muuntautumiskykyinen. Seurakuntatalon pitää olla kutsuva jokaiselle.   

 

Lisätiedot: 

Arto Turkulainen, kiinteistöjohtaja, Hämeenlinnan seurakuntayhtymä, arto.turkulainen@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä, 040 804 9443Linkki avautuu uudessa välilehdessä 
Kimmo Reinikainen, kirkkoherra, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, kimmo.reinikainen@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä, 040 804 9330Linkki avautuu uudessa välilehdessä 

23.1.2025 19.15