Uutislistaukseen

Luovasta parisuhteesta löytyy aina uutta ja kiinnostavaa

Haluatteko syventää toistenne tuntemista? Haluatteko tutkia suhdettanne tekemällä eikä vain puhumalla? Ilmoittautukaa taideterapeuttiseen parisuhderyhmään Luova suhde!

 

Kuvassa keltaisen ja oranssin sävyin maalatun sydänkuvion päälle asetettu kaksi muovieläintä: sarvikuono ja...

Luova suhde -ryhmässä työskennellään oman parin kanssa tehden kuvallisia ja toiminnallisia parisuhdeaiheisia  tehtäviä.

Ryhmä kokoontuu neljänä maanantai-iltana maalis- ja huhtikuun aikana keskusseurakuntatalossa, Rauhankatu 14.

- Osallistujilta ei odoteta taiteellisia taitoja eikä valmiita töitä arvostella tai analysoida, kertoo ryhmän ohjaaja, seurakunnan perheneuvoja Sini Rantakari.

- Avoin suhtautuminen itseen ja toiseen mahdollistaa läpi elämän kestävän toisiinsa tutustumisen. Kun suhde ei perustu muuttumattomuuteen, vaan kunnioittavaan kiinnostukseen, läheisyys voi syvetä vuodesta toiseen.

Painopiste on tekemisessä ja parin keskinäisessä jakamisessa, ja muulle ryhmälle voi jakaa ajatuksiaan vain sen verran kuin haluaa. Kokoontumisten teemoja ovat rohkeus ja erilaisuus, vuorovaikutus, valo ja varjo, ja parit pääsevät myös rakentamaan Meidän tarinan.

Luova suhde -pariterapiaryhmä ei sovellu akuutissa kriisissä oleville pareille. Ilmoittautuneilta edellytetään alkuhaastattelussa käymistä sekä sitoutumista koko ryhmän ajaksi.

Lisätietoja Luova suhde -ryhmästä voi kysyä ohjaajalta, sini.rantakari(at)evl.fi. Ilmoittautuminen ja ajan varaaminen alkuhaastatteluun 17.–25.2. Perheasiain neuvottelukeskuksesta 040 804 9340 ma–pe klo 9–12.

2020-02-10 14:54:00.0