Uutislistaukseen

Soitamme seurakunnan lapsiperheille

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta selvittää, miten lapsiperheet voivat koronapandemian aikana.

Seurakunnasta soitetaan kaikkiin seurakunnan lapsiperheisiin, joissa on tänä vuonna 4 vuotta täyttävä lapsi.  
 
Seurakunnan varhaiskasvatukselle pikkulapsiperheiden arki on tuttua. Korona-aikana vanhempien yhteydenotoissa on kuultanut huoli ja keskusteluseuran puute. 
 
- Koronapandemia tuo uudenlaisia haasteita myös lapsiperheiden arkeen. Olemme huomanneet, että moni vanhempi kaipaa perheen ulkopuolista aikuista, jolle voi purkaa sydäntään.  Haluammekin soittaa kaikille meidän seurakunnan perheille, joissa on 4 vuotta täyttäviä lapsia, ja kysyä vanhemmilta, mitä perheille kuuluu, kertoo lapsityönohjaaja Niina Huttunen.
 
- Jos perheessä tarvitaan muutakin kuin keskusteluapua, neuvomme, millaista apua seurakuntamme tarjoaa. Opastamme myös, mistä muualta apua voi saada, esimerkiksi Hämeenlinnan kaupungin tarjoamiin palveluihin, Huttunen jatkaa.

Soittaminen aloitetaan torstaina 16.4. Soittajat ovat seurakunnan varhaiskasvatuksen ammattilaisia ja he soittavat arkipäivisin klo 9-19. Kaikki puhelut tulevat 040 804 9-alkuisista numeroista. 

Soittajat eivät koskaan kysy henkilötunnusta, pankkitunnuksia tai muita henkilökohtaisia tunnistetietoja.


 
 

2020-04-13 09:00:00.0