Uutislistaukseen

Rippikoulut käynnistyvät tammikuussa

Rippikoulut käynnistyvät normaalissa aikataulussa, mutta etäyhteyksin.

Kaksi konfirmoitua nuorta valkeissa alboissa punaiset ruusut käsissä.

Kaikki Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan rippikoulut käynnistyvät normaalisti tammikuussa. Riparitapaamiset järjestetään kuitenkin toistaiseksi etäyhteyksin. Tapaamisia on suunnilleen kerran kuukaudessa kevään ajan.

Rippikouluryhmien työntekijät kertovat lähiaikoina kevään aikatauluista ja toimintatavoista omille ryhmilleen.

– Toki haluaisimme järjestää tapaamiset kasvokkain, ja heti kun se on mahdollista, teemme niin. Luotamme siihen, että kesän leirijaksot pystytään järjestämään ainakin yhtä hyvin kuin viime kesänä, eli lähes normaalisti, nuorisotyönohjaaja Maria ”Malla” Lehtovaara kertoo.

Viime kesänä konfirmaatiojumalanpalvelus pidettiin heti leirin päättymisen jälkeen. Samoin toimitaan tänä vuonna.

– Aiemmin leirin ja konfirmaation välissä oli viikko aikaa. Viime kesänä tämä muutettiin koronan takia, ja siitä tuli viime kesänä paljon myönteistä palautetta, Lehtovaara mainitsee.

Nyt jännitetään sitä, voidaanko hiihtoloman leiri järjestää. Varasuunnitelmana on leiriviikko heinäkuussa.

–Henkisesti nyt on paljon parempi tilanne kuin viime vuonna, kun korona rysähti päälle kerralla. Saimme silti järjestettyä rippikoulut hyvin ja turvallisesti, perheet olivat ymmärtäväisiä ja tyytyväisiä. Nyt olemme voineet valmistautua hyvin etukäteen, Lehtovaara kuvailee.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa on tänä vuonna 465 rippikoululaista. Luku sisältää myös muiden järjestäjien rippikouluihin osallistuvat hämeenlinnalaiset. 17 rippikoulusta, 15 on rippileirejä ja 2 päivärippikouluja.

 

Koronarajoitukset vaikuttavat edelleen seurakunnan toimintaan. Rajoitusten vuoksi seurakunnan aikuisille suunnatun toiminnan tauko jatkuu ainakin 31.1.2021 saakka. Lasten pienryhmät ovat voineet aloittaa. Koululaisten Oma Olkkari -toiminta käynnistyy 19.1.2021.

Jos korona-aika tuntuu vaikealta tai yksinäiseltä, ota rohkeasti yhteys seurakunnan työntekijöihin.

Mon Jan 11 13:52:00 EET 2021