Uutislistaukseen

Toivon ikkunat tuovat pääsiäisen Hämeenlinnaan

Palmusunnuntaina 28.3. avautuu Hämeenlinnan kirkon läheisyyteen Toivon ikkunat -pääsiäispolku kaikenikäisille.

Toivon ikkunat palmusunnuntaista 28.3. pääsiäismaanantaihin 5.4.

Ensimmäinen ikkuna on osoitteessa Kirkkorinne 4, ja se kertoo palmusunnuntaista. Kiirastorstain tapahtumista kerrotaan muutaman askelen päässä Hallituskatu 10:ssä. Ikkunassa on mm. vapaaehtoisen leipoma suuri leipä, joka kertoo ehtoollisen asettamisesta. Siitä matka jatkuu torin suuntaan Hallituskatu 14:n ikkunoiden luokse, joissa kuvataan pitkäperjantaita. Viimeiseksi pääsiäisen ilosta kerrotaan torille tuodussa kontissa.

– Ikkunoita voi käydä katsomassa omaan tahtiin, milloin haluaa. Ne voi vilkaista nopeasti tai niiden äärellä voi hiljentyä ja syventyä. Reitille tehdään ääniraita, jonka voi kuunnella älypuhelimella, ja esillä on nuorten ottamia valokuvia pettymyksestä, toivosta ja ilosta, kappalainen Katariina Sorsa kuvailee.

– Olemme onnellisia siitä, että olemme saaneet ikkunat käyttöömme maksutta. Tuohan tämä torin ympäristöön eloa.

Torille tuodaan ikkunallinen kontti, jonka äärellä Toivon ikkunat -polku huipentuu pääsiäisen iloon ja toivoon.

– Torille tulee teos, joka kuvaa Jeesuksen tyhjää hautaa. Tyhjä hauta kertoo toivosta, joka meillä on kristinuskossa. Elämä ei pääty kuolemaan, vaan meillä on toivo iankaikkisesta elämästä. Pääsiäisenä meillä on ilo siitä, että Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, ja hän kuoli meidänkin puolestamme. Tämä on se ilosanoma, johon saamme turvautua aina, Sorsa selittää.

Torin teokseen kaivataan kukkia ja viherkasveja. Kasvilahjoituksia otetaan vastaan Hämeenlinnan torilla seurakunnan kontin luona perjantaina 26.3. klo 17.30-19.30.

Toivon ikkunat -pääsiäispolku on auki koko hiljaisen viikon ja pääsiäisen ajan 28.3.–5.4. Voit kulkea ikkunalta toiselle omaan tahtiisi, silloin kun sinulle parhaiten sopii. Voit tutustua ikkunoihin katselemalla, lukemalla ikkunoiden tekstejä ja äänimaailmaa kuunnellen.

Lue lisää Toivon ikkunoista
 

Lue täältä päivittyvät tiedot pääsiäisajan tapahtumista, verkkolähetyksistä ja tallenteista Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa.

2021-03-15 15:26:01.0