Uutislistaukseen

Hyvin sanottu -hanke parantaa keskustelukulttuuria

Hyvin sanottu -hanke kutsuu parantamaan hämeenlinnalaista keskustelukulttuuria. Hämeenlinnan kaupunki ja Hämeenlinna-Vanajan seurakunta liittyvät Hyvin Sanottu -hankkeeseen. YLEn ja Erätauko-säätiön koordinoima hanke kutsuu parantamaan suomalaista keskustelukulttuuria.

Kuvassa tekstilogo, jossa lukee Hyvin sanottu sekä Kunnioittavasti keskusteleva Suomi.

YLE teetti ennen hankkeen käynnistämistä tutkimuksen, jossa kuusi kymmenestä suomalaisesta koki kotimaan keskustelukulttuurin kehittyneen huonompaan suuntaan. Neljännes suomalaisista kokee, ettei uskalla kertoa ajatuksiaan yhteiskunnallisista asioista muiden reaktioiden pelossa.

”Tutkimuksessa näkyi myös ihmisten vahva kyllästyminen niin sanottuun tahallaan väärin ymmärtämiseen. Tämä erityisesti somessa leviävä ilmiö on noussut keskusteluihin myös yhteistyökumppaneiden kanssa. Tahallaan väärin ymmärtäminen on yksi niistä asioista, joita lähdemme yhdessä ratkomaan”, toteaa Hyvin sanottu – Bra sagt -hankkeen päätuottaja Markus Liimatainen.

Liittymällä Hyvin sanottu -hankkeeseen kaupunki ja seurakunta haluavat edesauttaa positiivisen puheen ja kuuntelemisen taidon lisäämistä. Mukaan haastetaan muitakin toimijoita rakentamaan yhdessä avoimen keskustelukulttuurin kaupunkia. Välineenä käytetään Erätauko-menetelmää, jota hankkeessa opitaan käyttämään. Pitkä hanke tulee kestämään noin viisi vuotta.

”Viime vuosien aikana keskusteluilmapiirimme on muuttunut – rakentamisen sijasta revimme. Hämeenlinnan kaupunki haluaa rakentaa yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa ilmapiirissä, joka luo luottamusta ja rakentaa parempaa ja positiivista tulevaisuutta. Olemme kehittäneet kaupunkimme oman organisaation toimintakulttuuria vahvasti samaan suuntaan ja myös siihen työhön Hyvin sanottu –hanke sopii erinomaisesti”, toteaa kaupunginjohtaja Timo Kenakkala Hämeenlinnasta.

Erätauko-keskustelussa pyritään asian, ilmiöiden ja ihmisten ymmärtämiseen

Hämeenlinnalaisia yhteisöjä tullaan kutsumaan mukaan ideoimaan, miten rakentavaa keskustelua voidaan edistää Hämeenlinnassa. Kaupunki ja seurakunta sitoutuvat käyttämään menetelmää sisäisesti ja omaavat valmiuden erätauko-ohjaajien kouluttamiseen.

”Hyvin sanottu -hanke tuo keskiöön jokaisen oman vastuun. Muutos hyvän puhumisen suuntaan lähtee meistä ja jokaisen omasta päätöksestä. Kun tähän lisätään halu kuulla ja ymmärtää toisen tilannetta ja tahto kehittää aitoa vuorovaikutusta olemme ytimessä. Voin heti tänään päättää, että nyt alan puhua hyviä ja positiivisia asioita. Olen varma, että se vaikuttaa ympäristöön”, toteaa kirkkoherra Kimmo Reinikainen Hämeenlinna-Vanajan seurakunnasta.

Hankkeeseen osallistujien joukossa on runsaasti kansallisia, kansainvälisiä ja paikallisia toimijoita sekä yksityishenkilöitä, kuten Tasavallan presidentin kanslia, Suomen Palloliitto, Eduskunta, Suomen ev.lut. kirkko ja Suomen Partiolaiset.

Lisätiedot:
Hämeenlinnan kaupunki, strategiajohtaja Markku Rimpelä, puh. 03 621 2555, markku.rimpela@hameenlinna.fi
Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, kirkkoherra Kimmo Reinikainen, puh. 040 804 9330, kimmo.reinikainen@evl.fi

2021-04-15 15:32:00.0