Uutislistaukseen

Hymyilevä mies lila kauluspaita yllään, taustalla vihreitä lehtipuita. Pianisti, säveltäjä Miikka Lehtoaho

Kesäilta yrttitarhassa aloittaa kesäkonserttien sarjan

31.5.2021 12.31

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan Kesäillan musiikki -konserttisarjan aloittaa Kesäilta yrttitarhassa -niminen konsertti sunnuntaina 6.6. klo 19. Kaikki sarjan konsertit lähetetään suorana seurakunnan YouTube-kanavalla ja konserttitallenteet ovat nähtävissä konsertin jälkeenkin. 

Konsertin on koonnut kanttori Anna-Maria Lehtoaho. Urkujen ja pianon yhteismusisointia täydentävät oboe, englannintorvi ja laulu. Konsertin musiikki on Miikka Lehtoahon käsialaa. 

–Konsertin ohjelma on ensimmäinen täysi konsertti, joka perustuu sävellyksiini. Vaikka osa konsertin kappaleista onkin ehkä enemmän sovituksia kuin sävellyksiä, silti kaikki teokset sisältävät selkeästi myös sävellyksellisiä elementtejä, Miikka Lehtoaho arvioi.

–Konsertin ytimen muodostavat Yrttitarha-äänitteelle tallennetut kuusi virsisovitusta pianolle, uruille ja oboelle/englannintorvelle. Tämä hanke toteutui ystäväni Jari Pitkälän ideoimana. Hän oli kuullut hollantilaisen Martin&Martin -duon tekemiä virsisovituksia uruille ja pianolle ja oli hyvin innoissaan tästä kokoonpanosta ja millainen äänimaailma siitä syntyi. Oma ideani oli ottaa mukaan oboe, se tuo mukaan oman luontaisesti hengittävän ulottuvuutensa ja soi erinomaisesti erityisesti urkujen kanssa. 

Lehtoaho kertoo, ettei ole mieltänyt itseään koskaan säveltäjäksi. Lapsuudesta hänelle on kuitenkin jäänyt mieleen, kuinka hän piirsi alakoulussa unelma-ammatista kuvan, jossa hän istuu tietokonepöydän ääressä kahvikuppi kädessä ja säveltää! Viime vuosina tuo lapsuudessa jopa oudolta tuntunut toive on tullut Lehtoaholle enemmän todeksi. 

–Virsien parissa olen tehnyt paljonkin sovituksia ja tykkään niitä tehdä edelleen. Etsin aina myös vähän uusia näkökulmia ja uudet kokoonpanotkin kiinnostavat. On mielenkiintoista nähdä, mitä erilaisia uusia näkökulmia syntyy jatkossa. Tätä konserttia varten olen uudelleen sovittanut myös Suvivirren ja iltavirren Sinua Kristus kiitämme, niin että urut rikastavat alkuperäistä pianosäestystä. 

Konsertissa kuultavat kaksi laulusävellystä raamatun teksteihin ovat syntyneet keväällä 2018 Hämeenlinnan seurakunnan ja Oulun tuomiokirkkoseurakunnan tilauksina. 

Konsertissa esiintyvät sopraano Minna Koskikunnas, urkuri Anna-Maria Lehtoaho, pianisti-säveltäjä Miikka Lehtoaho ja oboisti Saku Mattila.

Muut Kesäillan musiikkia –konsertit:
20.6. klo 19 Sonja Seppänen, laulu, Heikki Seppänen, piano ja urut. Teoksia ranskalaisilta barokin ja romantiikan ajan säveltäjiltä (Bonnet, Widor, Franck).
4.7. klo 19 Lied-konsertti, tenori Juho Punkeri, laulu, Maritta Manner, piano. 
18.7. klo 19 Pianisti Risto Lauriala esittää Ylivieskan uuden kirkon avajaiskonsertin ohjelman, Bachia ja Chopinia.
1.8. klo 19 sopraano Marja-Kaisa Korkala, keskiajan lauluja Mariasta.
15.8. klo 19 Lentoon! kuorokonsertti, nuorisokuorot Aurorina ja Aurora, johtaa Ismo Savimäki.


Kaikki sarjan konsertit lähetetään suorana seurakunnan YouTube-kanavalla ja konserttitallenteet ovat nähtävissä konsertin jälkeenkin.