Uutislistaukseen

Kalvolan seurakuntaneuvoston aloite: liitytään Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaan

Kalvolan seurakuntaneuvosto on kokouksessaan 22.9.2021 tehnyt aloitteen Kalvolan seurakunnan liittämisestä Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaan vuoden 2023 alussa.

Kalvolan seurakunnan nykyinen taloudellinen tilanne on vaikea, vaikka seurakunta on osa vakavaraista seurakuntayhtymää. Seurakuntayhtymää perustettaessa pienet seurakunnat halusivat mahdollisimman itsenäisen aseman. Kalvolan seurakunnan toimintaa varten seurakuntayhtymän osoittaman määrärahan suuruus perustuu laskentakaavaan, joka määräytyy arvioitujen verotulojen ja seurakunnan jäsenmäärän mukaan. Talousarvioraami on täysin sovitun käytännön mukainen ja nykyinen yhtymärakenne Kalvolan seurakunnan toiveiden mukainen.

Seurakuntien jäsenmäärän ja sen myötä kirkollisverotulojen vähetessä pitkän aikavälin kehitys näyttää vääjäämättömästi siltä, että seurakunnilla on yhä vähemmän varoja toimintaan. Seurakuntatyön jatkuminen Kalvolassa voidaan varmistaa paremmin osana suurempaa kokonaisuutta. Seurakuntarajat ovat muuttuneet ennenkin Hämeenlinnan seurakuntayhtymän sisällä ja seurakuntia on yhdistetty.

Kalvolan seurakunnalla ei ole varaa pitää nykyistä henkilöstöä, jos se säilyy itsenäisenä seurakuntana. Henkilöstökuluja on pakko karsia irtisanomisilla ja osa-aikaistamisilla. Seurakunnan toimintaa jouduttaisiin vähentämään. Seurakuntaliitos ei merkitse seurakunnan viemistä pois Kalvolasta. Hallinnollisen ratkaisun myötä seurakunnan toiminta voidaan turvata eri tavalla kuin nykyisin. Seurakuntaliitos ei merkitse myöskään omaisuuden siirtymistä toiselle seurakunnalle vaan Kalvolan seurakunta on jo valmiiksi yhteistaloudessa muiden Hämeenlinnan alueen seurakuntien kanssa. Osana suurempaa kokonaisuutta Kalvolan alueella on mahdollista toteuttaa seurakuntatyö laadukkaammin ja paremmilla resursseilla.

Kalvolan seurakunta on itse tehnyt aloitteen seurakuntaliitoksesta. Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto lähettää aloitteen tuomiokapitulille, joka asettaa selvitysmiehen tutkimaan aloitetta. Tuomiokapituli lähettää aloitteen lausuntoineen kirkkohallitukseen, joka tekee asiasta lopullisen päätöksen.

2021-09-22 20:06:37.0