Uutislistaukseen

Pyhäinpäivä aloittaa sesongin hautausmailla – Kynttilävalinnalla on väliä

Pyhäinpäivä aloittaa joulun yli jatkuvan kynttiläsesongin hautausmailla. Hämeenlinnan kolmelta hautausmaalta kärrätään kauden jälkeen viisi traktorikuormallista kynttilöistä aiheutuvaa sekajätettä kaatopaikalle.

Kaksi lasilyhtyä, toisen irtokynttilä on palanut kokonaan pois, toisessa on kiinteä kynttilä, joka harvoin ...

Uudelleenkäytettävä ja kierrätettävä lasilyhty (vasemmalla) ja helpommin roskaksi päätyvä lasilyhty oikealla.

Kaupoissa myydään monenlaisia hautakynttilöitä. Niissä on isoja eroja käytön kannalta. Työnjohtaja Risto Heikkonen Hämeenlinnan seurakuntayhtymästä esittelee kahta erilaista lasikynttilää.

– Tässä toisessa on ollut irrallinen kynttilä, joka on näköjään palanut loppuun. Pohjalle ei ole jäänyt juuri yhtään kynttilää. Tähän voi laittaa uuden kynttilän palamaan, tai tämän voisi viedä lasinkeräykseen. Hyvä valinta. Tässä toisessa on kynttilä kiinni lasissa, usein tällainen kynttilä ei pala loppuun asti. Osittain palanutta kynttilää ei voi laittaa lasinkeräykseen eikä käyttää uudelleen, Heikkonen harmittelee.

Kestolyhty on hyvä valinta

Uudehkoilla haudoilla näkyy usein paljon erillisiä metallirakenteisia lasilyhtyjä ja jonkin verran hautakivessä kiinteästi olevia kynttilän paikkoja.

– Nämä suojaisat lyhdyt ja hautakivien kynttilän paikat ovat hyviä, niissä kynttilät palavatkin pidempään, mainitsee Teija Marjamäki, Hämeenlinnan seurakuntayhtymän hautaustoimen päällikkö.

Erilliset lyhdyt ovat kauniita ja käytännöllisiä hämärään ja pimeään vuodenaikaan, mutta kesäksi ne pitäisi viedä haudalta pois, jotta ne eivät ole hautojen hoidon tiellä.

Entä patterikynttilät? Pitkään palavat led-kynttilät?

– Olisi todella tärkeää, että ihmiset hoitaisivat patterikynttilöiden tyhjät patterit pois itse, samoin toimimattomat patterikynttilät, Marjamäki toivoo.

Kynttiläjäte pitäisi kerätä itse

Haudoille tuodut kertakäyttöiset hautakynttilät kaunistavat hautoja hetken, mutta kun kevät paljastaa lumen alta mustuneet jätteet, ne tekevät koko alueesta ikävän näköisen.

– Hautausmaan yleishoitoon kuuluu hautojen pintojen yleissiivous keväällä ja syksyllä. On ikävän näköistä, jos kynttiläjätteet jäävät haudoille kevääseen asti. Siksi toivomme, että kynttiläjätteet viedään itse pois haudalta seuraavalla käyntikerralla, Marjamäki ja Heikkonen selvittävät.

Miksi hautausmailla ei ole lasinkeräystä?

Hämeenlinnan seurakuntayhtymän hautausmailla on jäteastiat maatuvalle jätteelle ja sekajätteelle. Voisi luulla, että lasinkeräykselle olisi tarvetta, mutta lasinkeräysastioita ei nyt ole. Miksi näin, työnjohtaja Risto Heikkonen?

– Lasinkeräys ei toiminut käytännössä. Jos otin satunnaisesta keräysastiasta 50 roskaa, niistä vain 5 oli oikeassa astiassa, eli melko puhdasta lasia. Kaikki muut olivat muovijätettä, metallia, lasia, jossa oli liikaa kynttilää ja muita roskia. Näin ne piti joka tapauksessa viedä sekajätteeseen, Heikkonen harmittelee.

 

 

2021-11-02 14:15:00.0