Uutislistaukseen

Syödään, katsotaan leffoja, eikä nukuta ollenkaan!   

 -Korona ei selättänyt nuorten joululahjavalvojaisia

Jännityksen voi tuntea ilmassa, sormenpäissä ja varpaissa asti. Poltinahon seurakuntatalolla oli jännitystä ilmassa jo päiviä ennen virallista päivää. Itse järjestelyissä, mutta myös siinä toteutuuko koko tapahtuma. – Turvavälein ja pienryhmissä tapahtuma saatiin järjestettyä. Tämä oli tärkeä asia nuorille, nuorisotyönohjaaja Julianna Rantanen kertoo huojentuneena.

 

Kopio Joulumalli_IG (9).png

Joululahjavalvojaisissa valvotaan yö ja askarrellaan joululahjoja. - Sen lisäksi vietämme yhdessä keskiyön messua, syömme hyvin, nautimme esiintyjästä, joka oli tällä kertaa taikuri Miika Korkatti. Illan aikana katsellaan myös leffoja ja oleillaan rennosti askartelujen lomassa, Julianna kertoo. –Toki nukkuakin saa, jos välttämättä haluaa, mutta useimmat valvovat koko yön. Joskus on nähnyt nuoria nukahtaneen hauskoihin paikkoihin, kuten vaikka kirkkosalin kuorokorokkeen tuolien alle ja joku saattaa joskus jollain sohvalla nuokkua.

 Joululahjavalvojaisten merkitys

Alkuperäisesti joululahjavalvojaiset oli ainoastaan Hattulan seurakunnan nuorisotyön järjestämä tapahtuma, mutta 90-luvun loppupuolelta alkaen niitä alettiin viettämään rovastikunnallisesti. Silloin mukana järjestämässä olivat siis Hattulan, Rengon, Kalvolan, Lammin, Tuuloksen, Hauhon ja Hämeenlinnan seurakuntien nuorisotyöt, nuorisotyönohjaaja Marko Kylväjä kertoo. Valvojaiset järjestettiin ensin Loimalahden leirikeskuksessa ja nuoria oli kaikista rovastikunnan seurakunnista.

- Tapahtuma kasvoi vauhdikkaasti koko ajan ja pian 2000 -luvun alkuvuosina siirryttiin ”Poltsarille”, kylväjä kertoo. -Tapahtuman kasvaessa, myös järjestämiskulut kasvoivat ja se lopulta vaikutti sen, että pienemmät seurakunnat jäivät pois. Viimeiset rovastikunnalliset valvojaiset järjestettiin 2017, jolloin mukana olivat enää Hattulan, Kalvolan ja Hml-Vanajan srk nuoret. Siitä lähtien ollaan järjestetty omia.

- Ai, miksi näitä järjestetään? Se on hyvä kysymys!, Kylväjä naurahtaa. - Näin vanhemmalle työntekijälle ajatus yövalvomisesta, johon liittyy miljoona puolijuoksua poljettua poltsarin rappusta, roudausta, ohjelmien järjestelyä, siivousta ja hikoilua on aika vaikea, niin silti nuorten väsyneet hymyilevät kasvot, naurun remakka, hullut yölliset jutut, hyvät keskustelut ja ihana tunnelma voittavat kaiken sen oman väsymyksen. Eli näitä ei järjestetä pelkän perinteen vuoksi vaan ennen kaikkea nuorten vuoksi. Joululahjavalvojaiset on aina ollut hyvä maineinen tapahtuma nuorten parissa ja tulijoita on aina riittänyt.

-Valvojaiset on perinteisesti ollut myös nuorten syyskauden toiminnan päätös. Se tehdään isosti, hauskasti ja yhdessä! Myös oman joulun rakentuminen alkaa joululahjavalvojaisista, Marko Kylväjä kuvailee.  Nyt joulu saa tulla.

 

 

 

 

2021-12-13 19:52:00.0