Uutislistaukseen

Lähdemme luottavaisina vuoteen 2022

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta tekee vuonna 2022 työtä yhdessä, kehittää vapaaehtoistyötä ja järjestää runsaasti toimintaa ja tapahtumia.

Toiminta- ja taloussuunnitelman kansi, jossa Hämeenlinnan kirkon kuva.

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta aloittaa vuoden 2022 luottavaisesti. Koronapandemian vuoksi tulevaa on toki vaikea ennakoida. Kirkon työtä kuitenkin kiistatta tarvitaan kriisiaikana. Seurakunnan henkilöstö kykenee toimimaan muuttuvissa olosuhteissa luovasti.

Seurakunnan tulevaisuussuunnitelma valmistui keväällä 2021. Suunnitelman mukaisesti tulevan vuoden painopisteitä ovat yhdessä tekeminen ja vapaaehtoisuuden kehittäminen. Uusi osallisuuden ja vapaaehtoistyön asiantuntija on monien odotusten kohteena vapaaehtoisuuden kasvattamisessa. Budjettiin on varattu rahoitusta osallistavaa budjetointia varten. Uuden kokoontumistilan avautuminen tuo mukanaan mahdollisuuden ihmisten kohtaamiseen aivan ydinkeskustassa. Nuorten pelitoiminta Bunkkeri siirtyy keskustaan.

Seurakunnassa järjestetään vuonna 2022 merkittäviä tapahtumia. Piispantarkastus tukee muun muassa seurakunnan verkostoitumista paikalliseen liike-elämään. Vuosi 2022 on vaalivuosi, jonka kiihkein vaihe ajoittuu syksyyn. Syksyyn on myös suunniteltu seurakuntatapahtuma, jonka toteutuminen jäi rajoitusten vuoksi toteutumatta vuonna 2020. Musiikkityön toimintasuunnitelmaan kuuluu puolestaan suurkonsertti Taiteiden yössä. Vuosi 2022 on myös diakonian juhlavuosi, kun ensimmäisestä diakonissan virkaan vihkimisestä tulee kuluneeksi 150 vuotta.

Budjetin kanssa on tehty tarkkaa perkaustyötä. Henkilöstökuluja supistetaan harkitusti. Toimintamäärärahat taas kasvavat edellisvuodesta jokaisella työalalla. Myös ratkaisut uusien tilojen rakentamiseksi heijastuvat paitsi toimintaan myös talouteen.

Seurakunta tekee vuoden 2022 aikana lähihistoriansa merkittävimmän ratkaisun, kun se päättää tilakysymyksestä yhdessä seurakuntayhtymän kanssa. Tilan merkitystä on tutkittu huolella. Kysymys toimintatiloista on mitä suurimmassa määrin toiminnallinen kysymys. Millaiset tilaratkaisut tukevat parhaiten sekä henkilöstön että vapaaehtoisten toimimista evankeliumin julistamisen (sanoin ja teoin) tehtävässä? Myös Hämeenlinnan kirkon sisätilojen muutosprojekti etenee vuonna 2022.

Lue lisää Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan työstä vuoden 2022 Toiminta- ja taloussuunnitelmasta.

2022-01-05 15:31:00.0