-
Lähdemme luottavaisina vuoteen 2022
Hämeenlinna-Vanajan seurakunta tekee vuonna 2022 työtä yhdessä, kehittää vapaaehtoistyötä ja järjestää runsaasti toimintaa ja tapahtumia.
5.1.2022 15.31
-
Vaeltava jumalanpalvelus kutsuu seurakuntalaisia pyhän äärelle
Vaeltava jumalanpalvelus eroaa tavallisesta jumalanpalveluksesta ennen kaikkea siten, että siinä ollaan liikkeessä eikä istuta kirkonpenkissä.
3.1.2022 17.50
-
Jokin asia päättyy ja jokin toinen alkaa
Tarvitsemme ja kaipaamme hetkiä, jolloin jokin asia päättyy ja jokin toinen alkaa. Vuodenvaihteessa näin tapahtuu. Merkillinen yö.
31.12.2021 14.40
-
Jouluruokakassit jaettiin nopeasti loppuun
Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon Ruokajakeluverkosto järjestää ruoka-apua, ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille. Näin myös joulun alla. Jouluisia ruokakasseja jaettiin koko verkostossa 1300 kappaletta, Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa 130. Ruokakassit oli jaettu loppuun 18 minuutin aikana. Diakoniatyöntekijä Timo Heikan mukaan 10 henkilöä jäi ilman, mutta heidät ohjattiin ystävällisesti toisille jakopaikoille. Kaikki tuen tarvitsijat saivat lopulta jouluisen avun.
28.12.2021 11.12