Ensimmäinen virsikirja täyttää 500 vuotta

Ensimmäisen luterilaisen virsikirjan ilmestymisestä tulee  tänä vuonna kuluneeksi 500 vuotta.
Kahdeksan virren kirjaksi nimetty kirja syntyi loppuvuonna 1523 ja painettiin seuraavana vuonna. Kirjan virret ovat reformaatioajan varhaisimpia virsiä, ja neljä niistä on päätynyt myös nykyiseen virsikirjaan.

 – Vuonna 1523 Luther kirjoitti Formula missae -julkaisuunsa näkemyksensä siitä, että Jumalan sanan pitäisi asua kansan keskuudessa myös laulettuna, kertoo Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kanttori Sonja Seppänen. – Toive toteutui nopeasti, kun kirjanpainaja Jobst Gutknecht ryhtyi Nürnbergissä toimeen. Hän kokosi vuoden 1523 lopulla yhteen joitakin jo aiemmin yksittäispainatteina ilmestyneitä ja Wittenbergissä laulettuja virsiä.

Syksyllä 1523 Martti Luther kirjoitti sanat virteen 261: "Oi iloitkaa te kristityt". Se oli hänen ensimmäinen virtensä seurakunnan käyttöön. Siitä käynnistyi luterilainen virsiperinne.

Virsikirjan merkitys

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan Kanttori Anna-Maria Lehtoaho kertoo, että ensimmäisen virsikirjan merkitys oli suuri, sillä kyseinen kokoelma viitoitti tietä omalla kielellä lauletuille virsille ja sen myötä ylipäätään uskon ilmaisun omakohtaisuudelle.

 – Vanhasta kahdeksan virren kirjasta suomalaisessa nykyvirsikirjassa on neljä – virret numeroilla 187, 261, 262 ja 267, Seppänen kertoo ja toteaa, että on kyllä hyvin huomionarvoista, että ensimmäisen virsikirjan kahdeksasta virrestä edelleen neljä löytyy nykyisestä virsikirjastamme. Kaikissa näissä teksteissä on mitä selkeimmin korostettuna Jumalan pohjaton armo langennutta ihmistä kohtaan. Kuninkaantien muusikoiden virsikonsertin käsiohjelmasta siteeraten:

"Ei tuomita nyt laki saa, kun Kristus meidät armahtaa ja armo synnit peittää." (Virsi 262:4)

 – Tämähän oli se ydinsanoma, jonka kanssa Martin Luther kamppaili ja sai lopulta varmuuden: Jeesuksen täydellisen uhrin ansiosta syntinen on uskon kautta vanhurskas, Seppänen toteaa.
 

Virret kuin saarnoja

Lutherin virret olivat kuin saarnoja. Luther toivoi, että virret opettavat selkokielellä elämän tärkeintä asiaa. Myös tutuin jouluvirtemme” Enkeli taivaan” syntyi jouluksi 1534. Luukkaan evankeliumiin, jouluevankeliumiin, pohjautuvassa alkuperäisessä virressä on 15 säkeistöä. Se oli tarkoitettu lasten seimikuvaelmaksi, jollaisia siihen aikaan harrastettiin.

Useat virret elävät ajassa vielä vuosisatojen jälkeenkin.  Luther tuskin aavisti, että vielä viidensadan vuoden jälkeen hänen virtensä palvelevat seurakuntalaisia eri puolella maailmaa.