Perhekirkot ja muut lapsiperheiden kirkkotilaisuudet
Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa järjestetään noin kerran kuukaudessa perhekirkko. Perhekirkko on erityisesti lapsiperheille suunniteltu jumalanpalvelus. Perhekirkko toteutetaan aina lasten ehdoilla musiikkia ja puheita myöden. Saarna sisältää ajateltavaa myös aikuisille, joten perhemessuun ovat tervetulleita ihan kaikki.
Lapsen kanssa ehtoolliselle
Perhekirkko sisältää aina ehtoollisen. Lapset voivat tulla siunattaviksi tai halutessaan ottaa ehtoollisen. Päätöksen ehtoollisen antamisesta tekee lapsen kanssa tuleva aikuinen. Asiasta suositellaan keskusteltavan lapsen kanssa jo kotona. Pyydettäessä tarjolla on alkoholitonta viiniä ja gluteenitonta leipää.
Lue lisää lasten siunaamisesta ja ehtoollisen jakamisesta lapsille.
Kirkkokiska
Kirkkokiska on kioski, jossa ei tarvita rahaa, vaan josta lapsi voi hakea itselleen tehtävän perhekirkon aikana tehtäväksi. Tehtäviä on erilaisia. Jotkut tehtävistä ovat joka perhekirkossa samat, jotkut puolestaan vaihtuvat perhekirkon sisällön mukaan. Tehtäviä voi olla esimerkiksi erilaisten esineiden kantaminen alkukulkueessa, triangelin soittaminen ja laulun laulaminen ja leikkiminen. Kirkkokiskasta saa hakea myös kirkkokaverin, eli pehmolelun itselleen perhekirkon ajaksi.
Kirkoissa lelukoreja ja kirkkopussukka lapsille
Tiesithän, että perheen pienimmille on kirkoissa aina puuhaa jumalanpalveluksien ajan. Jokaisesta kirkosta löytyy lapsille lelukorit sekä kirkkopussukat, jotka sisältävät tekemistä vaikka kirkon penkille.
Kevään 2025 kirkkohetket:
- 13.4. Palmusunnuntain perhekirkko klo 10 Poltinahon seurakuntatalo, maksuton ruoka sekä puuhaa lapsille
- 14.4. Perheiden pääsiäiskirkko klo 10 Vuorentaan kappeli
- 14.4. Perheiden pääsiäistapahtuma klo 17.30 Kalvolan seurakuntatalolla
- 15.4. Perheiden pääsiäiskirkko klo 10 Hämeenlinnan kirkko
- 16.4. Perheiden pääsiäiskirkko klo 10 Jukolan Lintukoto
- 17.4. Perheiden pääsiäiskirkko klo 9.30 Rengon kirkko
- 1.5. Perhekirkko klo 10 Poltinahon seurakuntatalo, osana perheiden vapputapahtumaa
- 15.6. Perheiden kesäkirkot, perhekirkot klo 10 Kalvolan kirkko, klo 15 Rengon kirkko, klo 16 Hämeenlinnan kirkko