Varhaisnuorten kerhoissa monenlaisia harrastuksia! 

Seurakunnan varhaisnuorten kerhot ovat avoimia 1.-6.lk  lapsille ja nuorille. Luokkamerkinnät kerhoissa ovat suuntaa antavia. Kaikki kerhot ovat maksuttomia.

Kokkikerhoissa tehdään pientä ja makeaa purtavaa, jotka yhdessä sitten syödään kerhon lopuksi. Monitoimikerhossa puuhaillaan monenlaista askarteluista yhteisiin peli-ja leikkihetkiin sekä mahdollisuuksien mukaan leivotaan jotakin helppoa syötävää. Liikuntakerhossa liikuntaan eri lajien ja leikkien muodossa yhdessä. Kässäkerhossa ja askartelukerhossa painopiste on askartelussa ja käsitöissä huomioiden kerholaisten ikätaso. Taidekerhossa  tehdään erilaisilla tekniikoilla taidetta ja myös askartelupainoista tekemistä. 

HUOM! Kokkikerhoissa huomioimme etukäteen ilmoitetut kerholaisen allergiat ja uskonnollisen vakaumuksen perusteella tulevat ruokavaliot. Emme pysty valitettavasti huomioimaan moniallergisia kerholaisia. Tästä Kati on tarvittaessa yhteydessä ennen kerhon aloitusta, jotta voimme yhdessä miettiä asiaa.

Jokaisessa kerhossa pidetään pieni hartaus. 

Tule ja löydä oma kerhosi valikoimasta! 

Lisätietoja ja ohjeita kerholaisille ja kerholaisten vanhemmille kevään kerhokirje 2025

Kevätkauden 2025 kerhoihin ilmoittautuminen on auki 18.11.-09.03.2025 välisenä aikana. 

Lapsi pitää ilmoittaa uudestaan marraskuussa kerhoon, mikäli lapsi haluaa jatkaa kerhossa keväälläkin. Jos lapsi haluaa vaihtaa/lopettaa kesken kauden kerhon, ota yhteys kerhovastaavaan. Tarjoamme mahdollisille varallaolijoille vapautunutta kerhopaikkaa. 

Kerhoja ohjaavat 14–18-vuotiaat kerhonohjaajat. Kerhoista vastaa seurakunnan työntekijä Kati Lehmuskanta-Kupias. Kerhonohjaajien tukena on päivystävä nuorisotyönohjaaja, joka on tavoitettavissa kerhojen ajan.


Kevään kerhoihin ilmoittautumislinkki avoinna 18.11.-09.03.2025. Ilmoittautumaan pääset tästä.


Kaikki kerhot alkavat viikolla 3. Kokkikerhot päättyvät viikolla 12 ja muut kerhot viikolla 15. Kokkikerhot kokoontuvat klo 17-18.30 ja muut kerhot klo 17-18

Maanantain kerhot

  • Kokkikerho 4.-6.lk, Lintukodon seurakuntatalo,  Eeronkuja 5, klo 17-18.30
  • Kokkikerho 1.-3.lk, Idänpään kerhohuone, Anttilankatu 4, klo 17-18.30
  • Liikkakerho 4.-6.lk , Poltinahon seurakuntatalo, Turuntie 34, klo 17-18.00
  • Kalvolan kokkikerho 4.-6.lk, Kalvolan seurakuntatalo, Hallintotie 3, klo 17-18.30
  • Kokkikerho 1.-3.lk Loimalahden kerhohuone, Majalahdentie 1, klo 17-18.30
  • Musakerho 4.-6.lk Poltinahon seurakuntatalo, Bändikämppä, Turuntie 34 klo 18-19 PERUTTU vähäisen osallistujamäärän takia!

Tiistain kerhot 

  • Kokkikerho 4.-6.lk, Poltinahon seurakuntatalo, Turuntie 34, klo 17-18.30

Keskiviikon kerhot

  • Askartelukerho 2.-5.lk, Poltinahon seurakuntatalo, Turuntie 34, klo 17-18.00

Torstain kerhot 

  • Kokkikerho 1.-3.lk, Lintukodon seurakuntatalo, Eeronkuja 5, klo 17-18.30
  • Kokkikerho 1.-3.lk,  Loimalahden kerhohuone, Majalahdentie 1, klo 17-18.30
  • Kässäkerho 1.-3.lk, Poltinahon seurakuntatalo, Turuntie 34, klo 17-18.00
  • Taidekerho 2.-5.lk, Idänpään kerhohuone, Anttilankatu 4, klo 17-18.00
  • Tuomelan liikkakerho 4.-6.lk, Tuomelankatu 20, klo 17-18.00
  • Liikkakerho 1.-6.lk, Rengon koulu, Urheilutie 2, klo 17-18.00

 

TERVETULOA KERHOTOIMINTAAN MUKAAN!

 

Lisätietoja kerhoista Katilta: kati.lehmuskanta-kupias@evl.fi, p.040 804 9375

 

 

Ota yhteyttä

nuorisotyönohjaaja
Matti Alangon katu 31 C
13130 Hämeenlinna

varhaisnuorisotyö, kerhotoiminta, Myllymäen, Nummen yhtenäiskoulun alakoulun ja Vuorentaan koulun koulukummi. Olkkari-toiminta 3.-6.-luokkalaisille.