Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Aamukaste on herkkä ja juhlallinen, mutta rento tapa kasteen järjestämiseen. Itse asiassa tämän helpompaa se ei voi olla! Aamukasteella kastetaan useita lapsia saman päivän aikana – varaa oma kastevuoro. Tilaisuus on maksuton.
Seuraava Aamukaste on mikkelinpäivänä 4.10.2020 Poltinahon seurakuntatalossa (osoite Turuntie 34). Perheet voivat varata oman puoli tuntia kestävän kastevuoron Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan palvelutoimistosta. Palvelutoimisto palvelee arkisin klo 9-12 ja 13-15, p. 040 804 9333.
Kastevuoroja on tarjolla kello 13 alkaen. Kastetoimituksen jälkeen perheet vieraineen voivat siirtyä kaikille yhteiseen tilaan katetun kakkupöydän ääreen.
Aamukasteelle voi tuoda pienen tai vähän isommankin lapsen kastettavaksi, sillä seurakunta kutsuu myös niitä perheitä kasteelle, joissa kaste on jäänyt syystä tai toisesta lapsen tai nuoren vauva-aikana järjestämättä.
Alle 12-vuotiaan kastettavan toisen huoltajan on kuuluttava kirkkoon. Yli 12-vuotiaan kohdalla riittää huoltajien suostumus. Yli 15-vuotiailta edellytetään rippikoulua.
Perhe varaa oman, puoli tuntia kestävän kastevuoron Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan palvelutoimistosta. Palvelutoimisto palvelee arkisin klo 9-12 ja 13-15 numerossa p. 040 804 9333.
Kastepappi ottaa perheeseen yhteyttä sopiakseen kastekeskustelusta. Keskustelu voidaan käydä joko puhelimessa tai pappi voi tulla tapaamaan kasteperhettä kotiin.
Keskustelussa käydään läpi tilaisuuden kulku. Vanhemmat ilmoittavat, kenet tai keitä ovat aikoneet kutsua kummeiksi. Papin kanssa sovitaan myös tilaisuuden yksityiskohdista, kuten laulettavista virsistä.
Kaste on erillisessä tilassa kullekin perheelle erikseen. Seurakunta tarjoaa kaikille kakkukahvit, joille siirrytään oman kastevuoron jälkeen. Kakkupöytä on katettu yhteiseen tilaan koko tilaisuuden ajaksi.
Kasteperheen vieraat ovat tervetulleita kastejuhlaan.
Jokainen kasteperhe saa papilta kastekassin, joka sisältää kastekynttilän, rukouspussukan ja rukouskortteja. Kasteperhe voi lisäksi valita joko Oma Raamattu -pahvikirjan tai Kotien rukouskirjan.
Juhlapaikkaan on valmistettu hiljainen tila, joka toimii lastenhoitohuoneena ja rauhallisena imetyspaikkana. Leikki-ikäisille on leikkinurkka. Seurakunnalla on myös useita erilaisia kastemekkoja, joita saa lainata.
Aamukaste on maksuton.
varhaiskasvatus, Perhemessut
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä