Uutislistaukseen

Psykodraamanäyttämöllä keho ja mieli kohtaavat

Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan ryhmässä tutkitaan oman elämän kysymyksiä ja suhteita.

Diakoniatyöntekijä Tiina Hämäläinen ja perheneuvoja Sini Rantakari auttavat työkseen ihmisiä erilaisissa elämän vaiheissa. Psykodraama on yksi tapa käsitellä oman elämän juonteita.

 –  Psykodraamaryhmä sai alkunsa siitä, kun halusin seurakuntaan töihin tullessani hyödyntää opiskelemiani taitoja. Olen suorittanut psykodraamaohjaajan tutkinnon, Hämäläinen kertoo. – Alkava ryhmä on seurakunnassamme nyt toinen.

Myös Sini Rantakarilla on  terapiatyön lisäksi opintoja psykodraamasta, bibliodraamasta ja tarinateatterista.

–  Psykodraama sopii aikuisille, jotka ovat kiinnostuneita tutkimaan oman elämänsä kysymyksiä tai suhteita. Omat kysymykset ja ajatukset voivat muuttua paitsi oman päähenkilötyön kautta, myös muiden ryhmäläisten työskentelyn myötä. Tärkeintä on utelias, avoin mieli ja halu ymmärtää enemmän, Rantakari sanoo.

Hämäläinen kertoo, että ryhmässä voi käsitellä itselle mitä tahansa tärkeää aihetta, kuten esim. itseä mietityttävää ihmissuhdetta, hankalaa työtilannetta, unia, omia sisäisiä konflikteja, unelmia jne.

–  Psykodraamatyöskentelyä lähdetään aina tekemään yhteistyönä. Lähtökohtana on päähenkilön valitsema kysymys, teema, ihmissuhde tai tilanne. Ennalta sovittua käsikirjoitusta ei ole, vaan ohjaaja auttaa päähenkilöä eteenpäin ja huolehtii työskentelyn rakenteista, Rantakari kertoo.  – Muut ryhmäläiset toimivat apuhenkilöinä tarpeen mukaan.

Psykodraamassa konkretisoidaan elämän kysymyksiä ja ilmiöitä, joille voi olla vaikea löytää sanoja. Konkretisoinnin avulla voi tulla näkyväksi asioita, joita päähenkilö ei ole aiemmin havainnut. Asiat tai henkilöt, jotka eivät kohtaa oikeassa elämässä, voivat kohdata psykodraamanäyttämöllä.

–  Työskentelyn tavoitteena on mm. itsetuntemuksen lisääntyminen, ihmissuhdetaitojen vahvistuminen sekä omien toimintatapojen ja sisäisten roolien monipuolistuminen, Hämäläinen kertoo.

Seurakunnan diakoniatyö ja perheneuvonta järjestävät syyskuussa alkavan psykodraamaryhmän, joka kokoontuu Poltinahon seurakuntatalolla joka toinen maanantai. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 25.8. mennessä: Tiina Hämäläinen p. 040 804 9353 tiina.s.hamalainen@evl.fi. Kiinnostuneet haastatellaan ennen ryhmän muodostamista. Ryhmä ei sovellu akuutissa kriisissä olevalle.

2023-08-11 10:04:25.0