Uutislistaukseen

Hätilän kirkon tulevaisuudesta keskustellaan marraskuussa 

Hätilän seurakuntatalon tulevaisuus – ilta seurakuntalaisille 

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Hätilän seurakuntatalon tulevaisuudesta tiistaina 7.11. klo 18 Tuomelan koulun auditorioon. Seurakuntalaisilla on mahdollisuus kysyä ja kommentoida Hätilän seurakuntatalon myyntiin liittyviä asioita. 

Hätilän kirkko edestäpäin kesällä.

Hämeenlinnan seurakuntayhtymän kiinteistö- ja hautaustoimen johtokunta on pyytänyt Hämeenlinna-Vanajan seurakuntaneuvostolta lausuntoa liittyen Hätilän seurakuntatalon myyntiin. Seurakuntaneuvosto antaa lausunnon asiasta kuultuaan alueen asukkaita ja saatuaan tarkemmat tiedot siitä, millaisia vaikutuksia rakennuksesta luopumisella olisi. Lopullisen päätöksen myynnistä tekee yhteinen kirkkovaltuusto.  

Hämeenlinna-Vanjan seurakunta järjestää seurakuntalaisille keskusteluillan tiistaina 7.11. klo 18 Tuomelan koulun auditoriossa. 

- Seurakuntatalosta luopuminen on aina merkittävä asia seurakunnalle. Ennen lausunnon antamista on olennaista, että seurakuntalaisten ääntä kuullaan. Myös tunnepuheelle on oltava tilaa. Osallisuuden kokemus itsessään on tärkeä elementti seurakunnan elämässä, kertoo Hämeenlinna-Vanajan kirkkoherra Kimmo Reinikainen.  

Kosteusvaurio siirsi toiminnan toisaalle 

Hätilän seurakuntatalo, tuttavallisemmin Hätilän kirkko, rakennettiin vuonna 1956 ja sen suunnitteli arkkitehti Mika Erno. Tuomenlankadulla sijaitsevassa seurakuntatalossa on sali, kahvio, kerhotiloja sekä partiolaisten kokoontumistila. Lisäksi seurakuntatalon yhteydessä on asuinrakennuksia, jotka ovat olleet viime vuodet vuokralla.  

Seurakunnan toiminta siirrettiin pois Hätilän seurakuntatalolta keväällä 2014 havaitun kosteusvaurion takia ja rakennus ollut siitä lähtien pois käytöstä. Seurakuntatalon kohtalo onkin elänyt vuosien aikana ja siirtynyt “pikaisesti korjattavasta” kohti luopumista ja myyntiä.  

Hämeenlinnan seurakuntayhtymän kiinteistöstrategia vuodelta 2017 ei ottanut kantaa seurakuntatalojen sijaintiin, vaan suositti ainoastaan Poltinahon seurakuntatalon ja Keskusseurakuntatalon toimintojen yhdistämistä. Vielä vuoden 2018 lopulla yhteinen kirkkovaltuusto päätti käynnistää Hätilän seurakuntatalon kunnostussuunnittelun ja varautua kiinteistön perusparannukseen tulevaisuudessa. Vuoden 2020 alussa seurakuntatalossa tehtiinkin vielä lisää kuntotutkimuksia. 

Tulevaisuudessa saman katon alle 

Syksyllä 2020 yhteinen kirkkovaltuusto päätti, ettei Hätilän seurakuntatalon korjauksia tehtäisi, vaan jäätiin odottamaan päätöstä uuden seurakuntatalon paikasta. Asiaan saatiin ratkaisu viime jouluna ja uuden seurakuntatalon sijainniksi päätettiin vanhan Keskusseurakuntatalon paikka Rauhankadulla. Uuden seurakuntatalon suunnittelu onkin parhaillaan käynnissä. Myös Hämeenlinnan kirkon muutostöiden suunnittelu on edennyt ja ensimmäiset muutostyöt päästäneen aloittamaan ensi vuonna. 

- Korona-aika osoitti meille, ettei seurakunnan toiminta tukeudu pelkästään kutsuvaan toimintaan. Seurakunta on yhä enemmän siellä missä ihmiset ovat. Panostus jalkautumiseen ja verkossa tapahtuvaan toimintaan vähentää fyysisten toimitilojen tarvetta ylipäänsä. Tilatarvetta niin toimisto- kuin kokoontumistiloissa on arvioitava uudelleen kokonaisvaltaisesti, kertoo kirkkoherra Kimmo Reinikainen.  

Uuden seurakuntatalon onkin tarkoitus yhdistää seurakunnan toimintoja saman katon alle. Reinikaisen mukaan uusi seurakuntatalo tulee olemaan merkittävän kokoinen ja seurakunnan onkin vakavasti harkittava investoinnin äärellä käyttämisensä kokonaisneliöiden määrää.  

- Seurakunnan tilakokonaisuutta tulee tarkastella kokonaisvaltaisesti. Hämeenlinnan kirkkoon on suunniteltu uudistuksia ja myös toiminnallista tilaa. Vanajan kirkko on kohtuullisen lähellä. Idänpäässä on toimitila. Tässä kokonaisuudessa Hätilän seurakuntatalon korjauskustannukset suhteutettuna toimitilaverkostoon kallistavat vaakaa sen suuntaan, että kiinteistöstä luopuminen saattaa olla kaikkein rationaalisin vaihtoehto, Reinikainen summaa. 

 

Thu Oct 26 19:27:00 EEST 2023