Uutislistaukseen

20211222_112326.jpg

Jouluruokakassit jaettiin nopeasti loppuun

28.12.2021 11.12

Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon Ruokajakeluverkosto järjestää ruoka-apua, ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille. Näin myös joulun alla. Jouluisia ruokakasseja jaettiin koko verkostossa 1300 kappaletta, Hämeenlinna-Vanajan seurakunnassa 130. Ruokakassit oli jaettu loppuun 18 minuutin aikana. Diakoniatyöntekijä Timo Heikan mukaan 10 henkilöä jäi ilman, mutta heidät ohjattiin ystävällisesti toisille jakopaikoille. Kaikki tuen tarvitsijat saivat lopulta jouluisen avun.

- Viime vuonna jaoimme verkostona ensimmäisen kerran jouluruokakasseja Hämeenlinnan kirkosta. Se korvasi myös aikaisemmin järjestetyn Vähävaraisten joulujuhlan, jota ei voitu järjestää koronan takia, diakoni Katja Lahti kertoo. – Tänä vuonna ruokakasseja jaettiin Poltinahon seurakuntatalossa. Kassien runsaan jouluisen sisällön mahdollistivat eri lahjoittajatahot, kuten Citymarket Hämeensaari, Osuuskauppa Hämeenmaa, K-Market Visamäki, K-Market Keinusaari, Herkkumaa, Hml :n Osuusmeijeri, Hämeenlinnan seudun Lidl:t.

- Tänä vuonna kukin toimija jakoi joulukassit eri paikasta, jolloin voitiin toimia koronaturvallisesti, Katja Lahti kertoo. -Itse olin vastuussa Vähävaraisten joulujuhlasta ensimmäisen sijaisuuteni aikana jouluna 2001, mutta niitä on järjestetty jo paljon aikaisemmin. Silloin 2001 oli noin 100 ruokailijaa Keskusseurakuntatalossa, mutta juhlan osallistujamäärän kasvaessa juhla on pidetty jo useampana vuotena Poltinaholla. Osallistujia on ollut jo noin 300. 

Hyvän Tahdon Ruokajakeluverkoston avulla jaetaan kaupoista annettua hävikkiruokaa ja EU-ruokaa vähävaraisille perheille ja yksittäisille henkilöille. Ruokajakeluverkostolla on useita auttamispisteitä Hämeenlinnan alueella. Verkostossa on mukana suuri joukko hämeenlinnalaisia organisaatioita ja osa kaupoista. Ruokajakeluun osallistuvat seurakuntien ja muiden toimijoiden vapaaehtoiset ja työntekijät. Verkostoon kuuluvat Hämeenlinnan seudun evankelisluterilaisista seurakunnista Hämeenlinna-Vanajan-, Janakkalan-, Kalvolan-, Hattulan- ja Hauhon seurakunnat.